Siitä on ikuisuus, ku oon viimeks kirjottanu tänne. Ehken ole välttämättä mitään kirjoittelijatyyppiä. Who knows.

Nyt kuitenkin ajattelin kirjoittaa. Miksi? En osaa sanoa. Ehkei mulla oo nyt just mitään muuta tekemistä. Vaikka olis ehkä ihan fiksuu, et menisin nukkuu. Huomenna kuitenki työpäivä. Ehkei mulla oo ollu tarpeeks aikaa, ku en oo kirjotellu tänne. Oikein ku ajattelee, ni toi pitää niin paikkansa. Viime kuukausina mulla ei oo oikeestaan ollu omaa aikaa lainkaan. Oon vaan painanu duunii hullun lailla. Hehheh, teenhän siis duunii mielenterveyspuolella.

Tässä reilun puolen vuoden aikana on sattunu vaikka ja mitä. Helmikuussa sain keikkapaikan eräästä mielenterveysyksiköstä. Se oli oikeesti tosi hyvä juttu! Kerranki duunii omalta alalta ja viel sellasta, missä mä viihdyn!! (okei, onhan sielläkin ollut niitä huonoja päiviä, mut sehän on vain normaalia...) Oon saanu tehä siellä yllättävän paljon keikkaa, mut sehän on vaan hyvä juttu.

Tän puolen vuoden aikana, jonka pidin koulusta vapaata, mun piti tehä meiän opinnäytetyötä... Suoraan sanottuna se ei oo edistyny lainkaan. Viimeks oon kirjottanu sitä toukokuussa. Hyvä minä! Toisaalta ei mul kyl oikeesti oo ollu aikaa tehä sitä, ku oon tehny niin paljon duunii (tekosyitä, tekosyitä...). Mut elämä on. Paniikki on muusamme.

Parasta, mitä tän puolen vuoden aikana on mulle tapahtunu, on se, et mä tapasin yhen tosi ihanan kundin. Se tuli niin puun takaa, et vieläkin välillä hämmästelen sitä. Maaliskuussa (17.3, jos aivan tarkkoja ollaan :D) menin ensiapukurssille, jossa oli mukana tyyppi, jonka olin aikasemmin tavannu muutaman kerran. Ekan kerran tapasin hänet vajaa vuos sitte syksyllä yhellä leirillä. Voin sanoo, et ihastuin/tykästyin kyseiseen tyyppiin jo silloin. Mut enhän mä mitään semmoista aloitetta voinu tietenkään tehä. Koska minä olen minä, enkä kykene sellasiin juttuihin. Mut kuitenkin... Oltiin siis samalla ea-kurssilla ja siitä se sitten vaan jotenki lähti. Ollaan sen jälkeen oltu tosi tiiviisti yhessä. Mua pelottaa oikeesti se, kuinka vahvasti mä tunnen tätä tyyppii kohtaan. Pelkään kuollakseni, että käy vielä niinku mun edellisissä suhteissa. Eli mä saan tavalla tai toisella siipeeni. Mun pitäis päästä tosta tunteesta eroon, sillä mä tiedän, et tää tyyppi oikeesti välittää musta. Nyt mä riudun ikävästä, ku mun hani joutu puoltoist viikkoo sitte inttiin. En oo tottunu olee näin kauan erossa siitä. Hämmentävää, millasia tunteita mulla on... Onneks lauantaina hän pääsee lomille :) Harmi vaan, et oon koko viikonlopun töissä, joten en ihan hirveesti ehi häntä näkee, mut saanpahan ainakin nukkua hänen vieressä. Ja kyllähän sitä nyt yhen viikonlopun menee vähillä unilla. On sitä ennenku menty. En millää malttais odottaa lauantaita.... :)

Joulu tuli ja meni. Kinkkuakin tuli syötyä. Eipä siinä sen kummempaa. Sama vanha kaava, kuten aina ennenkin.

Tuli sitten selvyyttä tähän mun "juttuun". Laitoin sille känniviestiä (ylläripylläri, koska selvinpäinhän mä en siihen kykene), et mikä juttu tää nyt on. Seuraavana päivänä tuli viestii takas, et "jäin ihan sanattomaks, enkä tiiä miten tulis reagoida. Oot mukava, mut mihinkään muuhun en kykene..." Että näin. Ei sinänsä ollu mikään yllätysuutinen, mut tuntuu se silti paskalta. Mä en vaan osaa enkä kykene. Ehkä se ens vuoden selibaatti tulee ihan hyvään saumaan. Eipä tulis sitte töppäiltyä. Mun tartteis keskittyy vaan mun omaan hyvinvointiin ja varsinkin mielenterveyteen.Oon kyl kelannu ihan tosissani, et jos sitä oikeesti hakis lekurilta joitai ahdistus/masennuslääkkeitä. Mut toisko se sitä onnea? Tuskinpa. Ehkä se tasottaa tunteita, mut silti elämä on paskaa. Mielenterveydessä ei oo mitään "easy way out". Jos oliski ni eihän kukaan kärsis sit mielen sairauksista. Ja mistä sitä tietää, et oonko mä oikeesti tosi masentunu vai onks vaan tän hetkinen elämäntilanne tosi paska. Ku sitä ei kuitenkaan voida millää verikokeilla testata. En tiiä. Ei vaan jaksa eikä kykene mihinkään. Huomen varmaan makaan koko päivän kotona enkä tee mitään. Eipä tuu sit ainakaan törmättyy vahingossakaan erääseen herraan. Ahist. Sinänsä hyvään saumaan tulee toi mun "väli puolikas vuosi". En kyl kykenis mihinkään kouluhommiin just nyt.

Ei oikeen tiiä, mistä alottais, kun ei oo tullu kirjoteltuu vähään aikaan. Silleen mitään ihmeellistä ja maata mullistavaa oo tapahtunutkaan. Koskapa olisi. Tosin menin säätää yhen tyypin kanssa tossa joku aika sitten. Ei siinä silleen mitään, mut se on ehkä liian "lähellä". Tunnen sen monista asiayhteyksistä, missä mäkin oon mukana. Mä oon vaan tällainen sössijä. Ku ei siitä kuitenkaan mitään tulis ku mä oon kuitenki mitä minä olen. Eikä sille voi mittää. Mut turhauttavaa se kuitenkin on. Siis ekaks ihastuu ja sit saada vaan paskaa käteen. Mä en vaan haluu, et muhun sattuis taas. Mun mielenterveys ei varmaan koskaan sen jälkeen enää palais ennalleen. Sen takii en voi päästää tai en uskalla päästää ketään lähelle. Kunpa voisin sanoo ton sille. En kyllä uskaltais tunnustaa ihastuneeni. Mut tuskinpa se on musta sillälailla kiinnostunu. Sil on kuitenki joku muija jo ennestään kierroksessa. Ku emmä loppupeleis kuitenkaan tunne sitä tyyppii ollenkaan. Miks mä oon niin helppo?! Ei ois pitäny jäädä sillo sen luokse yöks. Mut liha on heikko. Ja sillo liha oli viel kännissä. Miks elämä ei vois olla yhtä helppoo ku elokuvissa? Tahtois vaan jonkun, josta pitää kii. Joku, joka oikeesti välittäis. 

Flaaflaa. Rupee vaan vituttaa, ku kirjottaa tänne ja rupee kelaa asioita. Tekis mieli vetää kännit. Sillähän kaikki korjaantuis. Vtu!

Enpäs ole näköjään kirjoittanut pitkään aikaan tänne. Ehkäpä ei ole ollut mitään kirjoitettavaa. Nojaah.

Vihdoin ja viimein sain sen kirotun tehtävän valmiiks. Tai "valmiiks". Siis täys paskahan siitä tuli. Kunhan pääsis siitä läpi. Ei oo kyl iha hirveen hyvin menny tän opintokokonaisuuden jutut. Täyttä paskaa oon saanu aikaseks. Liekö jonkinlaisia motivaatio-ongelmia... Täytyis ehkä vähän tsemppaa....

Oon huomannu, et oon tosi kateellinen pariskunnille. Ehkä ite oon niin hellyydenkipee, et oon mustasukkanen muille siitä, et niillä on joku jota rutistaa. I wanna, I wanna, I wanna be loved!!

Mitään en oo saanu tänään aikaseks. En siis yhtään mitään. Edelleen se yks hemmetin tehtävä on tekemättä. Tuskinpa saan tehtyy sitä ajoissa. Tai ainakin vahvasti epäilen sitä. Ahdistaa jälleen. Ja mun harjottelupaikka on epäselvä. En varmaan pääse minnekään. Tai pääsen jonneki kökköpaikkaan. Tai jonneki saatanan kauas. Ei hyvä. Flaaflaa. Burb.

Mua ei taas huvita mikään. Tartteis sit varmaan mennä nukkuu.