Joulu tuli ja meni. Kinkkuakin tuli syötyä. Eipä siinä sen kummempaa. Sama vanha kaava, kuten aina ennenkin.

Tuli sitten selvyyttä tähän mun "juttuun". Laitoin sille känniviestiä (ylläripylläri, koska selvinpäinhän mä en siihen kykene), et mikä juttu tää nyt on. Seuraavana päivänä tuli viestii takas, et "jäin ihan sanattomaks, enkä tiiä miten tulis reagoida. Oot mukava, mut mihinkään muuhun en kykene..." Että näin. Ei sinänsä ollu mikään yllätysuutinen, mut tuntuu se silti paskalta. Mä en vaan osaa enkä kykene. Ehkä se ens vuoden selibaatti tulee ihan hyvään saumaan. Eipä tulis sitte töppäiltyä. Mun tartteis keskittyy vaan mun omaan hyvinvointiin ja varsinkin mielenterveyteen.Oon kyl kelannu ihan tosissani, et jos sitä oikeesti hakis lekurilta joitai ahdistus/masennuslääkkeitä. Mut toisko se sitä onnea? Tuskinpa. Ehkä se tasottaa tunteita, mut silti elämä on paskaa. Mielenterveydessä ei oo mitään "easy way out". Jos oliski ni eihän kukaan kärsis sit mielen sairauksista. Ja mistä sitä tietää, et oonko mä oikeesti tosi masentunu vai onks vaan tän hetkinen elämäntilanne tosi paska. Ku sitä ei kuitenkaan voida millää verikokeilla testata. En tiiä. Ei vaan jaksa eikä kykene mihinkään. Huomen varmaan makaan koko päivän kotona enkä tee mitään. Eipä tuu sit ainakaan törmättyy vahingossakaan erääseen herraan. Ahist. Sinänsä hyvään saumaan tulee toi mun "väli puolikas vuosi". En kyl kykenis mihinkään kouluhommiin just nyt.