Siitä on ikuisuus, ku oon viimeks kirjottanu tänne. Ehken ole välttämättä mitään kirjoittelijatyyppiä. Who knows.

Nyt kuitenkin ajattelin kirjoittaa. Miksi? En osaa sanoa. Ehkei mulla oo nyt just mitään muuta tekemistä. Vaikka olis ehkä ihan fiksuu, et menisin nukkuu. Huomenna kuitenki työpäivä. Ehkei mulla oo ollu tarpeeks aikaa, ku en oo kirjotellu tänne. Oikein ku ajattelee, ni toi pitää niin paikkansa. Viime kuukausina mulla ei oo oikeestaan ollu omaa aikaa lainkaan. Oon vaan painanu duunii hullun lailla. Hehheh, teenhän siis duunii mielenterveyspuolella.

Tässä reilun puolen vuoden aikana on sattunu vaikka ja mitä. Helmikuussa sain keikkapaikan eräästä mielenterveysyksiköstä. Se oli oikeesti tosi hyvä juttu! Kerranki duunii omalta alalta ja viel sellasta, missä mä viihdyn!! (okei, onhan sielläkin ollut niitä huonoja päiviä, mut sehän on vain normaalia...) Oon saanu tehä siellä yllättävän paljon keikkaa, mut sehän on vaan hyvä juttu.

Tän puolen vuoden aikana, jonka pidin koulusta vapaata, mun piti tehä meiän opinnäytetyötä... Suoraan sanottuna se ei oo edistyny lainkaan. Viimeks oon kirjottanu sitä toukokuussa. Hyvä minä! Toisaalta ei mul kyl oikeesti oo ollu aikaa tehä sitä, ku oon tehny niin paljon duunii (tekosyitä, tekosyitä...). Mut elämä on. Paniikki on muusamme.

Parasta, mitä tän puolen vuoden aikana on mulle tapahtunu, on se, et mä tapasin yhen tosi ihanan kundin. Se tuli niin puun takaa, et vieläkin välillä hämmästelen sitä. Maaliskuussa (17.3, jos aivan tarkkoja ollaan :D) menin ensiapukurssille, jossa oli mukana tyyppi, jonka olin aikasemmin tavannu muutaman kerran. Ekan kerran tapasin hänet vajaa vuos sitte syksyllä yhellä leirillä. Voin sanoo, et ihastuin/tykästyin kyseiseen tyyppiin jo silloin. Mut enhän mä mitään semmoista aloitetta voinu tietenkään tehä. Koska minä olen minä, enkä kykene sellasiin juttuihin. Mut kuitenkin... Oltiin siis samalla ea-kurssilla ja siitä se sitten vaan jotenki lähti. Ollaan sen jälkeen oltu tosi tiiviisti yhessä. Mua pelottaa oikeesti se, kuinka vahvasti mä tunnen tätä tyyppii kohtaan. Pelkään kuollakseni, että käy vielä niinku mun edellisissä suhteissa. Eli mä saan tavalla tai toisella siipeeni. Mun pitäis päästä tosta tunteesta eroon, sillä mä tiedän, et tää tyyppi oikeesti välittää musta. Nyt mä riudun ikävästä, ku mun hani joutu puoltoist viikkoo sitte inttiin. En oo tottunu olee näin kauan erossa siitä. Hämmentävää, millasia tunteita mulla on... Onneks lauantaina hän pääsee lomille :) Harmi vaan, et oon koko viikonlopun töissä, joten en ihan hirveesti ehi häntä näkee, mut saanpahan ainakin nukkua hänen vieressä. Ja kyllähän sitä nyt yhen viikonlopun menee vähillä unilla. On sitä ennenku menty. En millää malttais odottaa lauantaita.... :)